Entisöintiä vai konservointia?

 

Jim-kanavalla pyörii parhaillaan sarja nimeltä Entisöintipaja, englanninkieliseltä nimeltään American restoration. Sarja kertoo Rick Dalesta, jolla on Los Angelesissa yritys jossa entisöidään monenlaisia esineitä. Mielestäni sarjan englanninkielinen nimi on hieman harhaanjohtava, ja suomalainen nimi kuvaakin sarjan sisältöä paremmin: Kyseessä on ennen kaikkea entisöinti, koska sarjassa esineet muunnetaan alkuperäisen näköisiksi ja patinaa ja vanhoja maalikerroksia ei juuri säästetä. Lopputulos voi olla todella hienon näköinen, mutta tälläinen käsittely usein aiheuttaa sen, että esineen rahallinen ja historiallinen arvo laskee.

Usein kun kerron uudelle tuttavuudelle, mitä teen työkseni, he ensimmäiseksi toteavat: “Ai siis teet entisöintiä.” Entisöinti onkin monelle synonyymi konservoinnille. Ero konservoinnin ja entisöinnin välillä on monelle hyvin epäselvä. Meidän ammattiosaamisemme keskittyy kuitenkin enemmänkin kulttuuriperintöön kuuluvien esineiden säilyttämiseen kuin kiiltokuvamaiseen ulkonäköön. Tämän lisäksi tärkeä osa työtämme on esineiden ja niille tehtyjen toimenpiteiden dokumentointi.

Minulla oli työn alla aiemmin esine, jota konservaattori ja entisöijä olisivat todennäköisesti lähestyneet hyvin erilaisilla toimintatavoilla. Esine oli kipsinen patsas, joka esittää tyttöä. Esineen konservoinnista voi lukea lisää työnäytteistä. Veistoksen maalipinta oli todella huonossa kunnossa ja se irtosi jo hellästä kosketuksesta. Entisöijä olisi saattanut raaputtaa maalipinnan kokonaan pois ja maalata esineen uudestaan. Konservaattori kuitenkin pyrkii säästämään mahdollisimman paljon alkuperäistä pintaa. Kun alkuperäinen pinta säilytetään säilyy esineen alkuperäinen ulkonäkö ja väritys sellaisena kuin ne on tarkoitettu. Tällöin pienillä vauriokohtien täydennyksillä saadaan esineestä eheä ja sen pintaa ei tarvitse uudelleenmaalata.

Entisöintipaja-sarjassa on kyllä myös yhtäläisyyksiä siihen, miten me toimimme. Entisöintipajassa esineet valokuvataan ennen ja jälkeen käsittelyiden. Niiden kunto pyritään saamaan sellaiseksi, että ne säilyvät vielä pitkään. Entisöintipajan henkilökunnalla on käytössään monia samoja työmenetelmiä kuin meillä konservaattoreillakin. Heillä on myös paljon tietoa erilaisista esineistä ja vanhoista valmistustekniikoista, ja se tekeekin sarjasta mielenkiintoisen seurata. Ehkä sarja myös lisää tietoa vanhojen esineiden kunnostuksesta, ja lisää tietoisuutta meidänkin ammatistamme.

 

Päivitys 8.11.2017. Esinekonservointipalveluja meillä tarjoavat nykyään esinekonservaattorit Sini Oksanen ja Veli-Matti Mursu.

Esinekonservaattori Sini Oksanen

E-mail:   konservointikide@gmail.com

Puhelin: 0442409205

 

Esinekonservaattori Veli-Matti Mursu

E-mail:  konservointipalvelu.krakelyyri@gmail.com

Puhelin: 0442416155