Konservointityö innosti taustatutkimukseen: Henrik Blomqvist, pianonvalmistuksen uranuurtaja Suomessa

Sain konservoitavakseni suomalaisen taffelipianon, joka on tunnearvoiltaan hyvin tärkeä asiakkaalleni. Piano on ollut hänen suvullaan sen valmistuksesta, 1820-luvulta lähtien. Piano oli aiemman kunnostajan toimesta purettu osiin. Lähes kaikki osat koristeellista nimikylttiä lukuun ottamatta olivat kuitenkin tallessa. Rungosta ei löytynyt tarkastus- tai muita merkintöjä. Aluksi asiakkaani muisteli, että piano olisi Helsingissä vaikuttaneen Erik Gustaf Granholmin valmistama.

Taffelipiano ennen konservointia.

Koska kyseessä on kiinnostava suomalainen taidonnäyte, tahdoin selvittää pianon valmistajan taustaa. Esittelin kuvia pianosta kollegalleni Sari Selkeelle Turun Museokeskukselta sekä kattavat instrumenttikokoelmat omistavan Sibeliusmuseon johtajalle Inger Jakobsson-Wärnille. Hyvin pian kävi selväksi, että Granholm tuo piano ei ollut. Täsmälleen samat muotoilun yksityiskohdat sekä koskettimiston ympäristön intarsian piirteet löytyivät kuitenkin Turun Museokeskuksen kokoelmien pianosta (inv. nro TMM 15377), jonka valmistaja oli Porvoossa toiminut Henrik Blomqvist. Poikkeuksena kuitenkin tämän pianon intarsia oli tehty tummalla juuripuulla, kun taas asiakkaani pianossa intarsia oli visakoivua. Myös avainkilpi oli eri materiaalia.

Yksityiskohta vasemmasta etureunasta ennen konservointia.

Toinen Sibeliusmuseon Blomqvistin taffelipianoista (inv. nro 528) on myös muodoiltaan samanlainen, mutta etujalat ovat eri tavoin sorvatut. Lisäksi mustat koskettimet ovat eri materiaalia. Myös Porvoon museon amanuenssi Juha Jämbäck auttoi minua taustaselvityksessä. Museon kahdesta Blomqvistin taffelista (inv. nrot 1932049 ja 1951012) löytyikin täsmälleen vastaavanlaiset pyörösorvatut etujalat kuin asiakkaani pianossa.

Blomqvistin taffelipianoja tunnetaan 16 asiakkaani pianon lisäksi. Lisäksi flyygeleitä on tiedossa kolme. Näitä klaveereita eli kosketinsoittimia on edellä mainittujen museoiden lisäksi Suomen Kansallismuseossa, Lahden kaupunginmuseossa, Suur-Savon museossa sekä Kymenlaakson museossa. Yksityisomistuksessa on asiakkaani pianon lisäksi ainakin neljä taffelia.

Blomqvistin pianoissa esiintyy kahta eri mekaniikkatyyppiä: englantilainen ja sitä hiukan yksinkertaisempi tyyppi, jossa sammutuspedaali on polvella nostettavaa mallia. Kuten edellä mainitussa Sibeliusmuseon taffelipianossa, myös asiakkaani pianossa on tämä yksinkertaisempi mekaniikkatyyppi, jota kutsutaan termillä “hopper action”. Tämä mekaniikkatyyppi sopi aikansa yksinkertaisen salonkimusiikin soittoon, mutta on riittämätön vaativampaan ohjelmistoon.

Yksityiskohta pianon mekaniikasta.

Henrik Blomqvist syntyi Tammisaaressa vuonna 1777. Hän toimi oppipoikana Helsingissä vuodet 1795 -1798 ja kisällinä Loviisassa vuoden ajan kesästä 1800. Seuraavaksi hän siirtyi opiskelemaan sekä puusepän että soitinrakentajan ammattia Pietariin, joka oli suosittu kisällivaelluksen kohde suomalaisten keskuudessa tuohon aikaan. Siellä Blomqvist hyväksyttiin alaa dominoivien saksalaisten puuseppien ammattikunnan mestariksi.

Vuonna 1818 Blomqvist muutti Porvooseen, missä hän perusti ensimmäisen autonomisen Suomen soitintehtaan. Privilegio hänelle myönnettiin lokakuussa 1818. Vuoden kuluttua tästä hän sai privilegion myös huonekalutehtaalle.

Blomqvistin soitintehtaalla oli Suomessa uraa uurtava merkitys. Sen toiminta ajoittui aikaan, jolloin taffelipianosta tuli biedermeier-tyylisen sisustuksen tavanomainen osa. 1700-luvulla klaveerisoitinten tuotanto Suomessa oli ollut vähäistä. Tuolloin traditiot valmistukseen tulivat Ruotsin kautta, kun taas Blomqvist toi uutta tietotaitoa Venäjältä, mikä oli lähtökohta kotimaiselle traditiolle. Blomqvistin soitintehdas kasvoi melko nopeasti johtuen osittain kilpailijoiden puutteesta.

Tehtailijuuden lisäksi Blomqvist oli huomattava kisällien kouluttaja ja työllistäjä. Kaiken kaikkiaan hänen oppiinsa kirjoittautui 21 oppipoikaa, joista kisälliksi hän koulutti 17. Yhdestätoista Blomqvistilla työskennelleestä kiertävästä kisällistä mestariksi pääsi 9. Myöhemmin merkittäviä itsenäisiä soitinrakentajia heidän joukossaan olivat Turussa ja Tukholmassa vaikuttanut Olof Granfeldt sekä pienemmät yrittäjät Henrik Lihr, Johan Lönnqvist ja Gustaf Lönnström.

Blomqvist menehtyi keuhkotautiin kesällä 1828, jolloin klaveerisoitinten tuotanto loppui. Hänen leskensä Anna Catharina Blomqvist kuitenkin aloitti soitinten valmistuksen uudelleen vuonna 1836 mestari Franz Hiekischin johdossa. Todennäköisesti tänäkin aikana valmistetuissa pianoissa käytettiin H. Blomqvistin nimeä Anna Catharina Blomqvistin kuolemaan vuonna 1840 asti.

Ennen vuotta 1900 Suomessa valmistettiin arviolta noin 1500 taffelipianoa ja royal-pianoa, jotka olivat hallitsevat klaveerityypit 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Blomqvist dominoi Olof Granfeldtin kanssa 1820-luvun ajan alaa. He valmistivat yhdessä noin 200 klaveeria ennen vuotta 1828. Blomqvistin valmistamien taffelipianojen ja yksittäisten flyygelien numeroinnin perusteella tehdas valmisti pelkästään vuosien 1821-1822 aikana yli 30 soitinta.

Lopullinen vahvistus taustatutkimukselleni oli nimikyltti, joka lopulta löytyi ja palautui takaisin yhteen pianon kanssa. Siinä lukee kauniisti lasille kirjoitettuna: H:Blomqvist BORGÅ. Messinkikehyksen yksityiskohtia lukuun ottamatta kyltti on identtinen Turun Museokeskuksen taffelipianon kyltin kanssa.

Seuraavassa blogikirjoituksessani kerron taffelipianon konservoinnista.

 

Lähteet:

Dahlström, Fabian 1978. Finländsk klavertillverkning före år 1900 samt beskrivning av Sibeliusmuseets inhemska klaversamling.

Hyvönen, Heikki 1990. Mestari Henrik Blomqvist ja hänen oppipoikansa. Teoksessa Tamminen, Marketta (toim.) 1990. Porvoon musiikkielämää. Porvoon museoyhdistyksen julkaisuja nro 4.

Tagit: ,