Konservoitavat teokset kertovat kaikki salaisuutensa, jos niitä osaa tulkita

Konservaattorina sitä tuntee usein olevansa etuoikeutetussa asemassa, kun pääsee näkemään jännittäviä vanhoja esineitä läheltä ja tutkimaan niiden salaisuuksia. Jokainen työhuoneellemme tuleva teos on pieni mysteeri, jota pitää hieman selvittää, ennen kuin konservointityöhön ryhdytään.

Varsinkin museoiden omistamien teosten mukana seuraa joskus dokumentaatioita tai muita oheistietoja. Se helpottaakin työtämme. Kirjoitamme nykyaikaisina konservaattoreina itsekin työkohteistamme aina konservointiraportin. Raportissa kerrotaan missä kunnossa teos on käsittelyhetkellä ollut. Siitä selviävät myös teokselle tehdyt käsittelyt ja käytetyt materiaalit. Kunnostuskäsittelyiden dokumentointi ei kuitenkaan ole aikaisemmin ollut yleistä, muuten kuin hyvin merkittävien teosten kohdalla. Tietenkin on myös paljon teoksia, joita ei ole kunnostettu tai tarkemmin dokumentoitu koskaan aiemmin.

Myös teosten omistajilla on usein hyödyllistä kerrottavaa. Onko teos vaikkapa ollut vuosia lämmittämättömän kesäasunnon seinällä? Aiotaanko se nyt sijoittaa talvilämpimään kaupunkiasuntoon? Tällaiset seikat vaikuttavat teoksen säilymiseen ja luonnollisesti myös konservointikäsittelyiden valintaan.

Jos teoksen luonut taiteilija on tunnettu, voi hänen tekniikastaan löytyä tärkeitä tietoja. Jos taiteilija esimerkiksi toimi 1960-luvulla, millaisia maaleja hän käytti teoksissaan? Tuohon aikaan perinteisen öljyvärimaalien rinnalle nousivat akryylimaalit. Maalauksen materiaalit vaikuttavat merkittävästi muun muassa siihen, mitä puhdistusmenetelmiä voidaan käyttää. Jos taiteilija tunnetaan uhkarohkeana kokeilijana, on syytä olla erityisen varuillaan.

Taustatiedoista on aina apua, mutta myös teosta havainnoimalla voi saada paljon selville. Onkin äärettömän mielenkiintoista, kun saa paneutua tarkastelemaan taideteosta läheltä, ja voi nähdä teoksen historian vaurioissa ja aikaisemmissa käsittelyissä.

Vauriot ovat yleensä se mihin huomioni uusissa teoksissa ensimmäisenä kiinnittyy. Joskus vaurioista näkee selvästi mitä teokselle on sattunut. Esimerkiksi kankaalle maalatut öljyvärimaalaukset saattavat muistaa kovakouraisen käsittelyn hyvinkin pitkävihaisesti. Maalaukseen osunut isku voi tulla näkyviin vasta vuosikymmeniä myöhemmin pyöreänä krakelyyrikuviona maalipinnassa. Tämä johtuu siitä, että maali on aluksi joustava, mutta kovettuu hitaasti öljysideaineen polymerisoituessa. Öljymaalin kovettuminen kestää jopa sata vuotta.

Alla olevassa kuvassa näkyy pieni kuoppa ja hämähäkin seittiä muistuttava halkeamaverkosto maalauksessa. Kuopan kohtaan on todennäköisesti osunut pieni kolhaisu.

Myös aikaisemmat korjauskäsittelyt näkyvät – joskus selvästi, joskus vähemmän hyvin. Maalausten pingotusreunoista näkee usein, onko maalauskangas alkuperäisessä koossaan vai onko sitä leikattu pienemmäksi. Pingotusreunojen naulanrei’istä voi päätellä, kuinka monta kertaa teos on irrotettu pingotuksesta ja pingotettu uudestaan.

Maalausten aiemmista käsittelyistä näkyvimpiä ovat usein vanhat restauroinnit ja päällemaalaukset. Vanhat restauroinnit voi usein erottaa jo paljaalla silmällä esimerkiksi kiiltoerojen takia. Ultraviolettivalossa ne yleensä näkyvät vielä helpommin. UV-valo on itsessään meidän silmillemme näkymätöntä, mutta eri materiaalit fluoresoivat näkyvää valoa kullekin tyyppillisellä tavalla, kun niitä altistetaan UV-valolle. Alla olevassa kuvaparissa näkyy sama maalaus vasemmalla UV-valossa ja oikealla tavallisten lamppujen valossa.

Konservoitavien teosten tutkiminen on yksi työmme mielenkiintoisimmista osista. Se on myös välttämätön vaihe konservointikäsittelyiden suunnittelussa. Jokainen tarkastelemamme teos auttaa aina ymmärtämään seuraavaa konservointikohdetta paremmin.

Tagit: , , , , , , ,