Taiteen konservoinnissa tärkeimmät toimenpiteet jäävät näkymättömiksi

Iloitsemme täällä blogissa sekä työnäytesivujen puolella usein hienoista lopputuloksista ja näyttävistä muutoksista, joita olemme saaneet aikaan konservointikohteissa. Asiakkaatkin usein yllättyvät siitä, miten eheän näköinen vaurioituneesta teoksesta voidaan saada. Visuaalinen muutos on kuitenkin vain osa konservointiprosessia. Iso osa kutakin konservointityötä ja toisaalta laajemmin konservaattorin ammatinkuvaa on ulkopuoliselle näkymätöntä.

Esimerkiksi museoissa työskentelevät konservaattorit käyttävät tyypillisesti ajastaan enimmän osan aivan muuhun kuin käytännön konservointiin. He muun muassa osallistuvat näyttelyiden suunnitteluun ja rakentamiseen sekä kokoelmanhallintaan. Tärkeä osa kokoelmien hoitotyötä on ennaltaehkäisevä konservointi eli teosten säilymisestä huolehtiminen niihin varsinaisesti kajoamatta. Ennaltaehkäisevää konservointia on muun muassa säilytystilojen optimaalisten lämpötila- ja ilmankosteusolosuhteiden määrittely ja valvonta.

Mutta palataan vielä käytännön konservointityöhön ja meidän arkeemme. Sanoisin, että monien maalausten kohdalla tärkein näkymättömistä työvaiheista – ja jopa tärkeämpi kuin mitkään näkyvän muutoksen aikaansaavat toimenpiteet – on irtoavan maalin kiinnittäminen. Jos maalipinnasta pääsee irtoamaan paloja, on osa autenttisesta taideteoksesta pysyvästi menetetty.

Liimaa imeytetään siveltimellä vaurioituneen maalipinnan halkeamiin.

Toinen näkymätön mutta tarpeellinen toimenpide on joissakin kankaalle maalatuissa maalauksissa reunavahvikkeiden lisääminen. Reunavahvikkeet ovat maalauskankaan reunoille kiinnitettävät ohuet kangassuikaleet. Ne mahdollistavat maalauksen turvallisen pingottamisen kiilakehykseen silloin, kun maalauskankaan omat pingotusreunat ovat huonossa kunnossa. Miksi sitten hyvä pingotus on tärkeää? Jos maalaus on hyvin löysästi tai epätasaisesti pingotettu, pääsee se elämään liikaa ilmankosteuden vaihteluiden myötä, mikä voi johtaa kuprujen muodostumiseen ja maalipinnan halkeiluun ja hilseilyyn.

Kaisa pingottaa maalausta, jonka huonokuntoisiin reunoihin on kiinnitetty reunavahvikkeet

Kun kyseessä on teos, jonka maalipinnasta puuttuu isoja alueita, voidaan vauriokohtien restauroinnilla saada aikaan suuri visuaalinen muutos. Onnistuneimpana lopputuloksena voi nopeasti ajatellen pitää restaurointia, joka on paljaalle silmälle näkymätön. Restaurointien näkyvyys on kuitenkin herättänyt ja herättää edelleenkin paljon keskustelua konservointialalla. Aihetta lähestyvät eri tavalla eri koulukunnat sekä eri alojen konservaattorit.

Restauroinnin tasoa harkitaan myös jokaisen teoksen kohdalla erikseen. Esimerkiksi lähes eheässä maalauksessa olevien pienten vaurioiden restauroiminen huomaamattomiksi voi olla helposti perusteltavissa. Toisaalta hyvin vaurioituneet, satoja vuosia vanhat teokset restauroidaan joskus tasaisella neutraalivärillä, uusia yksityiskohtia lisäämättä. Silloin jäljellä oleva alkuperäinen materiaali erottuu ja pääsee oikeuksiinsa.

Pienikokoisen maalauksen puutosalueet restauroitiin lähes näkymättömiksi. Maalaus myös puhdistettiin ja suoristettiin.

Olivat kyseessä sitten näkymättömät tai näkyvät konservointikäsittelyt, on konservoinnissa lähtökohtana aina teoksen historiallisen arvon kunnioittaminen. Näkymättömät työvaiheet tähtäävät yleensä teoksen alkuperäisen materiaalin säilyttämiseen. Näkyvät toimenpiteet eheyttävät teosta ja palauttavat sen ymmärrettävyyden.

Tagit: , , ,