Seitsemän puttoa ja hedelmäseppele – kopio Rubensin mukaan

Tämän 1800-luvun loppupuolelta olevan isokokoisen maalauksen esikuva on Münchenin Alte Pinakothek -museon kokoelmiin kuuluva Rubensin maalaus 1600-luvulta.

Maalauksen kangas oli löysällä ja siihen oli muodostunut kupruja erityisesti oikeassa reunassa sekä kiilakehyksen tukiristikon kohdalla. Maalauksen alemmassa puolikkaassa oli viisi pientä repeämää, jotka oli korjattu kiinnittämällä taustapuolelle pellavakangaspaikat vahamaisella materiaalilla. Vanhat paikat olivat aiheuttaneet kankaaseen lisää deformaatioita.

Maalauksen maalipinta hilseili ja siinä oli puutoskohtia varsinkin puttojen ihon vaaleilla alueilla. Maalauksen pinnassa oleva lakka oli samentunut, ja näkyi harmahtavana kerroksena erityisesti maalauksen alareunassa.

Maalauksen hilseilevä maalipinta kiinnitettiin. Repeämien vanhat paikkalaput poistettiin maalauksen taustapuolelta ja repeämät tuettiin uudelleen moderneja menetelmiä käyttäen. Maalauskankaan kuprut suoristettiin. Uusien kuprujen syntymisen ehkäisemiseksi maalaus irtovuorattiin eli kiilakehykseen pingotettiin käsittelemätön pellavakangas, jonka päälle maalaus pingotettiin. Maalauksen pinnalle levitettiin uusi lakkakerros ja maalinpuutoskohdat restauroitiin.

Eheää maalausta ja puttojen ilakointia onkin ilo katsella!

 

Ota yhteyttä
Kiinnostuitko palveluistamme? Vastaamme kysymyksiinne mielellämme!
info@konservointikilta.fi Tarkemmat yhteystietomme >
Kontakta oss

info@konservointikilta.fi

Målerikonservator Anna Lehikoinen
044 023 0654

Contact us

info@konservointikilta.fi

Paintings conservator Anna Lehikoinen
044 023 0654

Konservointikilta
Sorvaajankatu 9 A
00880 Helsinki
Y-tunnus: 2493742-0

Maalaustaiteen konservaattori
Jenna Parkkila-Mäki
044 244 3951
jenna@konservointikilta.fi

Maalaustaiteen konservaattori
Anna Lehikoinen
044 023 0654
anna@konservointikilta.fi

Maalaustaiteen konservaattori
Kaisa Kannus
Äitiysvapaalla 5.3.2018 lähtien

Esinekonservaattori
Sini Oksanen
044 240 9205
sini@konservointikilta.fi

Esinekonservaattori
Veli-Matti Mursu
044 241 6155
veli-matti@konservointikilta.fi

Tekstiilikonservaattori
Eveliina Holopainen
044 776 5555
eveliina@konservointikilta.fi

Maalaustaiteen konservaattorit
Anna
Konservaattori (AMK)
Lue lisää

Kaisa
Konservaattori (AMK)
Lue lisää

Jenna
Konservaattori (AMK)
Lue lisää
Esinekonservaattorit
Veli-Matti
Konservaattori (AMK)
Lue lisää

Sini
Konservaattori (AMK)
Lue lisää

Tekstiilikonservaattori

Eveliina
Konservaattori (AMK)
Lue lisää
ICOM

E.C.C.O.
Taideteosten ja kehysten konservointi

Konservoimme eri aikakausien taideteoksia, kuten öljyväri- ja akryylimaalauksia sekä maalattuja ja kullattuja puuveistoksia. Tavallisimpia toimenpiteitä ovat hilseilevän maalipinnan kiinnittäminen, repeämien paikkaus, pintalian tai vanhan kellastuneen lakan poistaminen ja lakkapinnan uusiminen. Muita toimenpiteitä voivat olla esimerkiksi maalauskankaan suoristaminen, vanhojen päällemaalausten poisto, maalinpuutoskohtien kittaus ja restaurointimaalaus.

Konservoimme myös maalausten ja peilien kehyksiä. Kehyksille tehtäviä toimenpiteitä ovat puuttuvien koristeosien täydentäminen, puutoskohtien ja täydennysten restaurointimaalaus ja rakenteen tukeminen esimerkiksi liitoksia liimaamalla. Kullattujen tai metallilehdellä päällystettyjen kehysten puuttuvaa tai kulunutta pintaa voidaan myös täydentää uudella kultauksella tai metalloinnilla.

Esinekonservointi

Konservoimme eri aikakausien ja materiaaliryhmien esineitä. Yleisiä toimenpiteitä ovat kipsi- ja
keramiikkateosten, esimerkiksi veistosten, reliefien ja figuurien puhdistus ja rakenteellinen konservointi
kuten liimaus, tukeminen ja puuttuvien alueiden täydentäminen. Lopuksi tehtävä retusointimaalaus
häivyttää vaurioita.

Tekstiilikonservointi

Konservoimme monipuolisesti eri aikakausilta olevia, eri tekniikoin ja materiaalein valmistettuja tekstiilejä. Yleisimmät konservoitavat tekstiilit ovat mattoja, seinätekstiilejä tai muita sisustukseen liittyviä tekstiilejä sekä pukuja ja asusteita, perinne- ja kirkollistekstiilejä sekä tekstiilitaidetta.