Vartiolaiva Suomen pienoismalli

Suomi-laivan pienoismallin näkyvimmät vauriot olivat kyljissä. Monikerroksisen maalipinnan pohjustuksen eläminen oli aiheuttanut pahannäköisiä halkeamia ja palkeenkieliä. Pienoismallissa oli myös runsaasti pienempiä, vanhalle monimateriaaliesineelle tyypillisiä materiaalien eriaikaisen elämisen ja ikääntymisen aiheuttamia vaurioita sekä vanhoja restaurointeja, jotka kaikki lisäsivät sen haurautta. Tällaisissa tapauksissa konservaattorilla on paljon kompromisseja tehtävänään, sillä yhden kohdan kohentaminen saattaa jo aiheuttaa liikaa painetta toiseen.

Laivan maalipinnan pohjustus kiinnitettiin takaisin alustaansa, syntyneet raot täytettiin ja retusointimaalattiin huomaamattomammiksi. Lisäksi tehtiin useita vähemmän näkyviä toimenpiteitä, kuten käsiteltiin kannen ja kyljen välinen revennyt sauma, purettiin ja uudistettiin lipputangon sekä kaiteen epäonnistuneita restaurointeja osien asennon korjaamiseksi, vaihdettiin muutamia katkenneita köysiä ja vahvistettiin portaiden kiinnitys.

Lopputuloksena historiallisen esineen säilymistä tulevaisuuteen on parannettu huomattavasti ja se kestää paremmin käsittelyäkin. Myös yhtenäinen ulkonäkö on eduksi, sillä pienoismalli konservoitiin näyttelyä varten.

Kymenlaakson museo, Merivartiokokoelma.